Elokuvat herättävät tunteita ja yhdistävät ihmisiä

Elokuvien myötä populaarikulttuuri on kokenut valtavan mullistuksen. Ne ovat aina ensimmäisistä teoksista alkaen vaikuttaneet merkittävästi siihen, miten ihmiset tulkitsevat näkemäänsä. Elokuvat ovat myös olleet erinomainen tapa käsitellä ja herättää tunteita, ja ja niillä on voitu välittää tietoa esimerkiksi dokumenttien muodossa.

Elokuvien arvostuksesta kertoo myös se, että ympäri maailmaa niille on omistettu erilaisia palkintogaaloja, joissa tunnustusta jaetaan elokuvan eri osioille, leikkauksesta käsikirjoitukseen. Näitä gaaloja seurataan aktviisesti, ja niistä uutisoidaan usein globaalisti. Elokuvat voivat tuoda yhteen mitä erilaisempia ihmisiä, jotka eivät välttämättä muuten kohtaisi. Tämä uniikki taiteen muoto on jo pitkään onnistunut tekemään monenlaisia vaikutuksia ja herättämään ajatuksia elokuvan ystävissä.

Elokuvien monipuolinen maailma

29 Jul 2021

Elokuvien piti jäädä vain hetken hömpötykseksi, sanoivat kriitikot1800-luvun lopulla. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan elokuvateollisuuden lisäksi sen rinnalla pyörii melkoinen harrastajien yhteisö. Toiminta voi olla pientä tai isoa ja harrastajat voivat jopa tehdä itse elokuvia. Elokuvaharrastus on kuitenkin hyvin monipuolista ja siitä on saatavilla monenlaista luettavaa vaikkapa blogien muodossa.

Kotiteatteri vai pieni elokuvateatteri?

13 Dec 2019

Pienimmät elokuvateatterit eivät paljoa eroa esimerkiksi omalle takapihalle tehdystä elokuvateatterista, mutta kaikilla ei ole takapihaa tai muuta tilaa elokuvien katseluun. Suurin osa elokuvista tuijotetaan oman tv:n ruudusta, läppäriltä tai jopa tihrustetaan kännykän näytöstä. Se on tunnelmaltaan kovin eri asia kuin lähteä kotoa ja voida keskittyä rauhassa pelkkään elokuvan katseluun isolta kankaalta.

Yleisimmät virheet elokuvissa - vältä näitä

8 Nov 2019

Elokuvateatterissa käynti on monille harvinaista ja kyseessä on erityislaatuinen hetki. Tästä syystä on tärkeää, että elokuvan pyöriessä, muita teatterissa vierailevia tulee kunnioittaa ja suurimmat häiriötekijät poistaa ilman erityistä kehotusta. Alle listasimme häiritsevimmät asiat, joita elokuvissa käyvät tekevät. 

Edessä istuva käyttää puhelinta 

Vaikka puhelin olisi äänettömällä, voi puhelimen valo häiritä takana istuvaa henkilöä. Puhelimet tulisi siis pitää visusti taskussa koko elokuvan ajan sekä somettaminen jättää elokuvan jälkeiselle ajalle. Mikäli käynnissä oleva elokuva ei kiinnosta, voi puhelinta siirtyä käyttämään salin ulkopuolelle. 

Valokuvien ottaminen kesken elokuvan

Ei ole myöskään mukavaa, että osa elokuvassa olijoista ottaa selfieitä itsestään sekä kavereistaan kesken elokuvan. Joillekin kyseinen kokemus voi olla ainutlaatuinen, eikä elokuvissa ole varaa käydä kuin kerran vuodessa. Tällöin on todella harmillista, että osa elokuvan juonesta jää huomaamatta. 

Elokuvissa oleva äänekäs kaveriporukka 

Supinat sikseen! Elokuvissa tulisi antaa rauha jokaiselle saliin tulleelle. On tärkeää, että kahvipöytäkeskustelut käydään ennen elokuvaa taikka elokuvan jälkeen, sillä kikattelukohtaukset sekä muut keskustelut voivat pilata muiden elokuvakokemuksen. 

Rapisevat herkut 

Yksi ärsyttävimmistä asioista elokuvissa on rapisevat herkut. Olisi huomattavasti mukavampaa, kun ihmiset huomioisivat toiset ja pyytäisivät herkuille paperikupin, josta nautiskella nameja. Osa elokuvissa käyvistä häiriintyvät huomattavasti helpommin, kuin toiset ja on hyvä ottaa huomioon, että olemme kaikki erilaisia. 

Viihdettä omalta kotisohvalta

Joskus elokuviin meneminen voi tuntua haastavalta, eikä mieli tee lähteä kylmään ulkoilmaan. Onneksi pienellä rahalla nauttiminen onnistuu myös kotisohvalta, sillä monet nettikasinot hyväksyvät 10 euron suuruiset talletukset. Elokuvalipun hinnalla on siis mahdollista päästä pelaamaan ja hyvällä tuurilla nauttia mukavan tuntuisista voitoista. Aloita kasinomatka helposti siirtymällä Suomicasinolle sekä nauttimalla ykkösluokan kasino-oppaasta.

Elokuviin yksin vain yhdessä?

17 Oct 2019

Elokuvateatteri on klassinen treffikohde, mutta miksi elokuviin oikeastaan pitäisi mennä porukalla, kun siellä kuitenkin on tarkoitus olla hiljaa? Koomikko Niko Kivelän mukaan pahimmillaan elokuvaseura vain naputtelee kännykkäänsä ja häiritsee sen valolla katsomisrauhaa. Toki elokuvan jälkeen voi olla mukavaa keskustella näkemästään ja sillä tavoin uuden ihmisen kanssa voi olla heti puheenaihetta.