Kotiteatteri vai pieni elokuvateatteri?

Pienimmät elokuvateatterit eivät paljoa eroa esimerkiksi omalle takapihalle tehdystä elokuvateatterista, mutta kaikilla ei ole takapihaa tai muuta tilaa elokuvien katseluun. Suurin osa elokuvista tuijotetaan oman tv:n ruudusta, läppäriltä tai jopa tihrustetaan kännykän näytöstä. Se on tunnelmaltaan kovin eri asia kuin lähteä kotoa ja voida keskittyä rauhassa pelkkään elokuvan katseluun isolta kankaalta.

13 Dec 2019