Yleisimmät virheet elokuvissa - vältä näitä

Elokuvateatterissa käynti on monille harvinaista ja kyseessä on erityislaatuinen hetki. Tästä syystä on tärkeää, että elokuvan pyöriessä, muita teatterissa vierailevia tulee kunnioittaa ja suurimmat häiriötekijät poistaa ilman erityistä kehotusta. Alle listasimme häiritsevimmät asiat, joita elokuvissa käyvät tekevät. 

Edessä istuva käyttää puhelinta 

Vaikka puhelin olisi äänettömällä, voi puhelimen valo häiritä takana istuvaa henkilöä. Puhelimet tulisi siis pitää visusti taskussa koko elokuvan ajan sekä somettaminen jättää elokuvan jälkeiselle ajalle. Mikäli käynnissä oleva elokuva ei kiinnosta, voi puhelinta siirtyä käyttämään salin ulkopuolelle. 

Valokuvien ottaminen kesken elokuvan

Ei ole myöskään mukavaa, että osa elokuvassa olijoista ottaa selfieitä itsestään sekä kavereistaan kesken elokuvan. Joillekin kyseinen kokemus voi olla ainutlaatuinen, eikä elokuvissa ole varaa käydä kuin kerran vuodessa. Tällöin on todella harmillista, että osa elokuvan juonesta jää huomaamatta. 

Elokuvissa oleva äänekäs kaveriporukka 

Supinat sikseen! Elokuvissa tulisi antaa rauha jokaiselle saliin tulleelle. On tärkeää, että kahvipöytäkeskustelut käydään ennen elokuvaa taikka elokuvan jälkeen, sillä kikattelukohtaukset sekä muut keskustelut voivat pilata muiden elokuvakokemuksen. 

Rapisevat herkut 

Yksi ärsyttävimmistä asioista elokuvissa on rapisevat herkut. Olisi huomattavasti mukavampaa, kun ihmiset huomioisivat toiset ja pyytäisivät herkuille paperikupin, josta nautiskella nameja. Osa elokuvissa käyvistä häiriintyvät huomattavasti helpommin, kuin toiset ja on hyvä ottaa huomioon, että olemme kaikki erilaisia. 

Viihdettä omalta kotisohvalta

Joskus elokuviin meneminen voi tuntua haastavalta, eikä mieli tee lähteä kylmään ulkoilmaan. Onneksi pienellä rahalla nauttiminen onnistuu myös kotisohvalta, sillä monet nettikasinot hyväksyvät 10 euron suuruiset talletukset. Elokuvalipun hinnalla on siis mahdollista päästä pelaamaan ja hyvällä tuurilla nauttia mukavan tuntuisista voitoista. Aloita kasinomatka helposti siirtymällä Suomicasinolle sekä nauttimalla ykkösluokan kasino-oppaasta.

8 Nov 2019